tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kolmekymppinen

Miksi ylipäätään aloin pitämään blogia? 

En vieläkään tiedä mitä tällä tekisin ja kenelle tästä kertoisin, joten alustavasti pidän tätä oman motivaation ylläpitämiseksi. Aloitin siis tammikuussa Optimal Performance -nimisen yrityksen puolivuotta kestävän hyvinvointivalmennuksen, jonka nimi on Oikotie Optimaaliin. Sen innoittamana olen alkanut kirjoitella fiiliksiä ylös, tosin olen kyllä pitänyt kirjoittamisesta aina. :)

Minun piti olla elämäni parhaassa kunnossa 25-vuotiaana. Sitten 26-vuotiaana. Ei sittenkään, kun 27-vuotiaana. Noin jatkoin vuodesta toiseen, ja päätin olla elämäni kunnossa 30-vuotiaana. Sekin päätös sitten menetti merkityksensä, kun kolmekymmentä tuli täyteen tämän vuoden alussa. Tuolloin pääsin kuitenkin lähtöruutuun! Kolmenkympin kynnyksellä pohdin perinteisesti ikäkriisikysymyksiä, mutta päädyin  tulokseen, että olen ehtinyt kriiseillä nuorempana jo aivan tarpeeksi. Kriisini kesti nyt siis noin viisi minuuttia. Sen jälkeen lähetin OO:n hakukaavakkeen.

Olen niin hitsin innoissani valmennuksesta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Haluaisin toitottaa koko ajan ja kaikille, miten mahtava ja ihmeellinen kompleksi ihmiskroppa onkaan! Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen! Wau, miten hauis kasvaa! Miten mahtavaa on kun omilla valinnoilla voi voida paremmin! Miten siistiä on käydä salilla! Ja vielä siistimpää, kun on oikein Ohjelma, jonka mukaan treenata tavoitteellisesti! :) Mutta ketä kiinnostaa loppujen lopuksi, kuinka monta Lumberjack -kyykkyä jaksoin sillä viiden kilon lisäpainolla tehdä. Saati mitä taas jälleen tänään söin aamiaiseksi, tai miksi nappailen mitäkin vitamiinipillereitä ruokailujen keskellä. Tästä syystä siis aloitin blogin.

Valmennusta on nyt takana seitsemän viikkoa, ja koska pelkään sen jo kohta olevan ohi, yritän nyt ottaa siitä kaiken irti. Tervetuloa seuraamaan MINUN projektiani. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti