lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hyvää pääsiäistä!


Huomenta! :) Tammikuiselta Costa Rican reissulta muistoihin jäi eräs aivan käsittämättömän ihana smoothie, ja sain idean kokeilla samantyyppistä näin pääsiäisen aikaan - väri kun sopii meneillään olevan pyhäaikaan kuin pisamat pääsiäisnoidalle. Ihan en saanut sellaista, kuin oli tarkoitus, mutta superherkullista tästä kuitenkin tuli.

Pääsiäisen serotoniinipommi
banaani
appelsiini
jäisiä mangokuutioita (esim. Pirkka)
passionhedelmä
pari mintunlehteä
rutistus sitruunamehua
jäitä
vettä
...ja ei muuta kuin blenderi pyörimään, smoothie söpöön lasiin, ja pillit ja nätti servietti kylkeen. A vot! :)

Vinkki: syö smoothien kanssa jotain rasvapitoista, esim. muutama pähkinä. Myös kananmuna keltuaisineen sopii loistavasti. Näin saat verensokerin pysymään tasaisempana.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Dolce far niente!


Eilen oli pitkästä aikaa vapaa ilta, ihana sunnuntai-ilta siten, että maanantaina oli tiedossa vapaapäivä. Istuin illalla olohuoneen lattialla ja laitoin pitkästä aikaa telkkarin päälle. Venyttelin, katselin telkkaria ja selailin Internetistä reseptejä, nollailin työpäivää. Sitten huomasin, että tv:ssä oli alkanut pyöriä elokuva Eat, Pray, Love. Laitoin tietokoneen pois, vedin villasukat jalkaan ja kaivoin torkkupeiton esiin ja hyppäsin sohvalle. Katsoin koko leffan, ja tämä oli varmaan viides kerta, kun näin sen.

Edelleen pidin siitä. Julia Roberts on niin kaunis! Ja voiko kukaan näyttää niin hyvältä, kun syö spagettia, hunajamelonia tai oikeastaan mitä vaan! Elokuvan koko osa, missä ollaan Italiassa, on aivan ihana! Ruokaa ja perhettä, elämää! Dolce far niente! Se jäi leffasta mieleeni, se on italiaa ja tarkoittaa "suloista joutilaisuutta".

Leffasta inspiroituneena päätin viettää omaa dolce far niente -päivää, enkä tehnyt tänään oikein mitään erityistä. Tai no, tein kakun. Ja leffateeman mukaisesti söin tosi hyvin.. :D Illalla kävin vanhempieni luona iltateellä, ja söimme kakkua yhdessä.


Luin ihan hetki sitten lehtiartikkelin naisesta, joka suositteli elämään kuin viimeistä päivää. Jep, kliseistä, mutta ihan oikeasti jotenkin minuun kolisi nyt nämä jutut kovemmin kuin aikaisemmin - jotenkin niitä on sattunut silmään  useampi lyhyen ajan sisällä, ja tuo toisto on sanut minunkin aivoni heräämään. Carpe fu**n diem. Mitä järkeä on sulloa kaikki hienot ja kivat astiat, servietit, maljakot, vaatteet ja muut kaapin pohjalle ja odottaa sitä jotain päivää, hetkeä, juhlaa, tilaisuutta tai tilannetta, jota varten "voi sitten panostaa". Miksei vain panostaisi itseensä ja kattaisi vaikka perus kotilounaan, couscoussalaatin ja mustat pavut, itselleen mieleisen näköisesti. :) Taisi muuten olla Anne Kukkohovi, kenen suusta viimeisimmäksi kyseiset elämänohjeet olivat.


Edellisen superinspiraation antoi Kylli Kukk, hänen haastattelunsa oli noin kuukausi sitten Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä. Kukk neuvoi käyttämään kauneimpia vaatteita, puhumaan itselle nätisti ja harrastamaan jotai lempeää itsensä rääkkäämisen sijaan. Tuolloin kaivoin kivat vaatteet kaapista etualalle, ja päätin mennä pitkästä aikaa joogaan. Ihana sattuma, sillä tässä uuden kodin lähellä on paikka, jossa voi harrastaa Aerial-joogaa. Ja sitä juuri olin halunnut kokeilla jo kauan! 


Viikonloppuna oli veljeni pienen tytön ristiäiset, hän sai mielestäni todella kauniin nimen, Vivia. Vivia on latinalaisperäinen nimi, ja tarkoittaa elämää täynnä olevaa.  Mielessäni mietin, kuinka ihanalla pikku Vivialla ei todellakaan ole hätää tässä maailmassa - siinä me olimme paikalla ja läsnä koko suku, neljän sukupolven voimalla. Huone täynnä elämää.

Laittaa taas kiitolliseksi ja nöyräksi... <3

Good night.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Uudistavat syystuulet

Helsinki Design Week -näyttely Teurastamolla

Vihersmoothie uudella ruokapöydällä. <3

Uuden kodin keittiön tavaroita hakemassa paikkaansa.

Hiljaiselon jälkeen vihdoin ja viimein takaisin, ja entistäkin ehompana ja energisempänä, innostuneena ja inspiroituneena, enkä vähiten sen vuoksi, että pääsin mukaan Indiedaysin Inspiration -blogiyhteisöön! :) Kuten kuvasta näkyy, on myös blogin tuohon sivubanneriin ilmestynyt mainos ja linkkejä muihin ihaniin Inspiration -blogeihin! Ja tässä vielä suora linkki Indiedays Inspiration blogiyhteisöön: Indiedays Inspiration

Uusi koti, vanhat huonekalut <3
Uudet huudit! En tiennyt että Suomessa voisi asua niin, että pääsee rannalle aamulenkille?! :) 

Streetfood Thursday Teurastamolla. Maailman parasta katuruokaa!

Itselläni on ollut aikamoinen syyskauden avaus. On myyty vanha asunto, muutettu uuteen, juhlittu lähisuvussa häitä.. Sisaruksilleni on syntynyt kolmen viikon sisään kaksi vauvaa, niitä pieniä siis ravaan paijaamassa. Suunnitellaan ristiäisiä, kotona uutta sisustusta, kokeilen uudessa keittiössä uusia reseptejä (koska tiskikone!), fiilistellään uutta kotia (Helsingissä!<3) ja suunnitellaan tulevan talven reissuja… Ja siihen päälle tietysti täytyy ihan käydä töissäkin. :) Elämä on juuri nyt siis melko vauhdikasta, mutta sitäkin hauskempaa ja onnellisempaa!

Kesän satoa pakkaseen..

Ensimmäinen raakakakkukokeilu (tästä tulossa ihan varmasti lisää asiaa)! :)

Ja lopuksi vielä kuva niistä häistä.. Ihastelin morsiamen kimppua, enkä olisi arvannut että se tupsahtaa syliini kimpunheitossa. Se oli kolmen vuoden sisään 10. kerta kimppujahdissa, ja kerrankin sain sen! :D

Tulkoon tästä siis hyvän fiiliksen ja innostuneen ja motivoituneen inspiroitunut ajanjakso! Mielessä on miljoona erilaista blogipostausta ja -juttua, ohjetta ja vinkkiä, joten pysykää kuulolla. ;) Ihania syysiltoja kaikille, muistakaa laittaa paljon kynttilöitä ja tuikkuja palamaan! :)

-Maiju
 

maanantai 4. elokuuta 2014

Retrokurkut

Mummon kurkut aka Hölskytyskurkut
500g avomaankurkkua 
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1/2 tl himalajansuolaa
muutama tippa steviaa
tuoretta tilliä silputtuna

Kuumalla kelillä tekee mieli syödä jotain raikasta ja viileää, tässä siis loistava kesäruokalisäke. Lapsuusmuistoissani mummini teki näitä legendaarisia hölskytyskurkkuja joka kesä, ja kun lähikaupassa oli avomaankurkut puoli-ilmais-tarjouksessa, sain idean tehdä niitä minäkin. Resepti on tosi helppo - nuo ainekset vaan laitetaan yhteen astiaan, kansi päälle, ja heilutellaan astiaa ja - tadaa - kurkut ovat valmiit! Pysyvät kuulemma pari päivää oikein hyvänä jääkaapissa säilytettynä. (Löysin alkuperäisen ohjeen Maku-lehden sivuilta, tuunasin sen vain sokerittomaksi stevialla). Ei muuta kuin hölskyttelemään! :)