perjantai 7. maaliskuuta 2014

Viikonloppuvapaa!


Epäsäännöllisessä työssä käyvälle ei perjantai todellakaan aina tarkoita ihanaa parin päivän levähdystaukoa, mutta tällä kertaa se on juurikin niin. Meidän piti vielä lähteä viikonlopuksi Pohjanmaalle, mutta reissusuunnitelmat peruuntuivat. Näin ollen nyt on aivan täysin vapaa viikonloppu edessä, vieläpä kotona. Jei! :) Ajattelin tehdä kotona pikasiivouksen ja sen jälkeen lähden tapaamaan tyttökavereitani illallisen merkeissä Helsinkiin.

Eilinen salitreeni kahden viikon tauon jälkeen teki tehtävänsä, tänään on reidet niin kipeät, että päätin pitää kokonaan lepopäivän. Lisäksi olin yön töissä, joten tänään kroppa vaatiikin hieman leppoisampaa otetta.

Naapurin lapsi itkee jälleen, on siis aika laittaa tässä huoneistossa vastameteliksi imuri hetkeksi laulamaan. Oikein mukavaa ja rentoa viikonlopun alkua vaan itse kullekin! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti